Powered By Blogger

Tietoja minusta

Oma kuva
Olen Jingke Lin. Nimestäni päätellen voi jo olettaa, että olen saanut nimeni jostain muusta maasta ja niin olenkin. Olen syntynyt Kiinassa joten minulla on kiinalainen nimikin. Tällä hetkellä olen 14.v ja täytän 15 ensi vuoden toukokuussa. Harrastan pianon soittoa, musiikin teoriaa ja patikointia vapaa-aikoina.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Esittely itsestäni

Olen Jingke ja käytän tätä blogia äidinkielen tunneilla. Meille annettiin äidinkielen tunnilla tehtävä: Lukea kirja, joten pyysin kaveriani Jannea lainaamaan minulle joku fantasia kirja. Hän toi minulle Eragon nimisen kirjan jota lueskelin heti sinä päivänä. Kirja oli ihan mielettömän hyvä ja jäin koukkuun sen lukemisesta. Ja kun vielä sain tietää, että tästä on tehty oikein elokuvakin halusin katsoa sen heti. Katsottuani elokuvan jatkoin lukemistani ja petyin kuinka huono elokuva oli kirjaan verrattuna.

 Tällainen lukija olen:
Lukijana olen melko hiljainen, vieressäni saattaa olla esim. karkkipussi tai voileipä. Tarvitsen hiljaisuutta kun luen sillä en muuten pystyisi keskittymään. Pidän erityisesti fantasia kirjoista ja etenkin niistä joista on tehty elokuva esim. Lords of the rings.

1 kommentti:

Katsotko animea?